Palanen Tuiraa myyty

Tuiran kaksioni meni kaupaksi kahdessa viikossa. Kiitos mahtavan välittäjäni! Erika Tuohimaa OP Kodilta oli juuri oikea henkilö myymään kotini. Jo arviointikäynnillä hän puhui oikeanlaisesta markkinoinnista ja oikean ostajan löytämisestä. Kun lopulta päätin antaa asuntoni myyntiin, hän lunasti markkinointilupauksensa ja esittelyyn sekä erityisesti kuviin oli panostettu ja kodistani oli tehty todella edustuskelpoinen (mitä se ei ihan aina omissa käsissäni ole ollut..). Näytöt saatiin sovittua jouhevasti, ja Sid sai jäädä toisinaan paikalle pitämään jöötä. Kommunikaatio sujui koko prosessin ajan ja tulimme muutenkin hyvin juttuun.

Lopulta kaksi ostajaa jätti tarjoukset ja minulle jäi mukava pesämuna odottamaan käyttöä seuraavaan omaan kotiin. Joka sekin on jo löytynyt, mutta siitä myöhemmin.

Onhan tämä ihana ja mukava ja kaikkea. Ihastuin asuntoon silloin kolme vuotta sitten heti kun sisälle kävelin. Suurin ikävä jää varmasti keittiössä paraatipaikalla mahtailevaa paloautonpunaista Smeg-jääkaappia. Ensimmäinen asia mitä ajattelin nähtyäni tämän keittiön oli, että täällä pitää olla punainen jääkaappi, ja nyt on. Mutta se ei valitettavasti edes mahtuisi tulevaan kotiini, joten se jää silmänruoaksi tänne. Mutta aikansa kutakin. On kaikesta päätellen aika siirtyä eteenpäin ja luopua taas asioista. Luopua petroolinsinisistä seinistä, katunäkymistä, ruhtinaallisen kokoisesta vaatekaapistosta, keltaisesta keittiöstä, ja Tuirasta.

Mitä minä sitten myin? Mitä jätän taakseni? Omistajaa vaihtaa 69 neliötä, joka vetää sisäänsä paljon elämää, ehkä myös palasen minua. Ainakin hikeä, kiitos olohuoneen ja makuuhuoneen loputtomien tapetti- ja maalikerrosten. Näiden seinien sisällä on tapahtunut paljon asioita lyhyessä ajassa. Niistä kaikuu paljon tunteita, paljon tapahtumia ja paljon odotuksia. Ja samalla ne ovat pitäneet minut suojassa. Toivon että tuleva asukas viihtyy täällä.

Tuira sitten taas.. Olemme yrittäneet tutustua aikaisemminkin, vuosia sitten, silloin hyvin lyhyen ajan. Nyt olen pysytellyt täällä melkein kolme vuotta, mutta siltikään Tuira ei tunnu minun paikaltani. Ja voin sanoa että oikeasti yritin. En tiedä miksi minusta ei tule tuiralaista, ehkä joku osa minusta ei vain tuiralaistu. Se selvinnee jonain päivänä jos juttelen aiheesta tuiralaisten ystävieni kanssa. Joillain kaupunginosilla on se oma henki, kaikille sitä ei muodostu koskaan, ja toisista se ei muutu milloinkaan. Tuiralla on oma henki, oma luonne. Minun mielikuvani Tuirasta on myös että se on hyvin sitkeä, ja tuiralaiset saavat olla ylpeitä Tuirastaan. Tulen ihan varmasti käymään täällä aina välillä. Sitä ennen kuitenkin hankin itselleni muuttostressin ja raahaan koko maallisen omaisuuteni uuteen osoitteeseen.

1 Comment

  1. Kaikista ei tule tuiralaisia, eikä tarvitsekaan – miten silloin riittäisi ihmisiä muihin kaupunginosiin? Itse olen aidosti avojalakanen tuiralainen, kun olen Tuirassa syntynytkin (en siis aloittanut maanpäällistä vaellustani esimerkiksi Lääninsairaalan synnytysosastolta, vaan ihan aidosti Tuiran synnytyslaitokselta), ja asunut Tuirassa tähän mennessä viidessä eri osoitteessa. Mutta siltikin voisin asua myös muualla. Tuirassa on puolensa, mutta kyllä monessa muussakin paikassa voi asua. 🙂 Kiinnostavaa nähdä sitten aikanaan, mistä seuraava palanen Jotain Omaa löytyy.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s